Jäätelöunelmia

Löysin sisäisen jäätelötötteröni osallistuessani unelmointia käsittelevälle valmennuskurssille. Omia unelmia ja tavoitteita kartoittavassa mielikuvaharjoituksessa valmentaja ohjasi osallistujat kuuntelemaan omaa sisäistä viisauttaan.

”Anna syvältä sisältäsi mieleesi nousta kuva toteutumattomasta unelmastasi”, hän kehotti. Ja sieltähän se nousi, kirkas kuva suuren suuresta pehmistötteröstä. Noloa, oli ensimmäinen ajatukseni. Yritin silti pysyä harjoituksessa mukana. ”Unelmoi suuremmin”, harjoitus jatkui. Jäätelötötteröni muuntui pehmisannokseksi lasikulhossa. Aloin jo hätääntyä. Selvästi harjoitus nosti mieleeni kuvia, mutta ei mielestäni mitään unelmaksi kelpaavaa. Yritin olla ovela, syödä pois jäätelöä. Jäätelön takana, pienenpienillä kuvaan mahtuvilla reuna-alueilla, näkyi epäselvää kohinaa. Yritin tarkentaa katsettani tuohon kohinaan, ehkä siellä näkyisi jotain itselleni oleellista. Jäätelöni ei suostunut syötäväksi eikä huijattavaksi, hohti vain kirkkaana ja kaikenkattavana. ”Katso tarkemmin, anna yksityiskohtien tulla näkyviin”, jatkui harjoitus. Jäätelöni päälle ilmaantui runsaasti värikästä strösseliä.

Harjoituksen jälkeen rintaani puristi epätoivo. Eikö minulla ole mitään ’oikeita’ unelmia. Olin hämmentynyt ehkä juuri siksi, että minulla ja jäätelöllä, meillä on historiamme. Kauhuissani ajattelin, että ehkä tuo pehmis juuri kertookin jotain oleellista minusta.

Jossain vaiheessa nuoruudessani himoitsin jäätelöä suunnattomasti. Mikään määrä ei tuntunut riittävän. Söin heikosti mitään muita maitotuotteita, joten vanhempani antoivat minun pitää kiinni päivittäisistä jäätelöistäni. Ennen sitä he olivat jo muun muassa kokeilleet ylensyöttämistä. Eteeni laitettiin litran paketti vaniljajäätelöä. Tehtäväni oli syödä kaikki. Toiveikkaasti he tehtävän suoritettuani odottivat jäätelöhimoni laantuneen. Väärässä olivat. Kesälomilla Helsingissä pääsin pehmytjäätelön makuun. Se oli hienoa ja ihmeellistä. Joskus jäätelöbaarissa sain jopa sellaisen hienon lasikulhossa oleva jäätelöannoksen. Myös tietoinen mieleni muistaa kyllä nuo elämykset.

Onko elämä sitä tötteröntakaista kohinaa? Millaisen peilipinnan tuo jäätelö antaa itsetuntemukselleni? Miksi olen kätkenyt sisimpääni juuri jäätelöä? Ilolla ja odotuksentäyteisissä tunnelmissa elelen kohti kesää ja jäätelökioskien avautumista. Ehkä meillä, minulla ja jäätelöllä, on myös tulevaisuutemme.

Mitä yllätyksiä sinun sisimmästäsi löytyy?

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.