Häkellyin dementoituneen äitini todetessa ivallisesti, että ”se on niin hempeä”. Ei ollut äidilleni tyypillistä olla ivallinen suhteessa nuorimpaan lapseensa. Mikä hempeydessä on niin negatiivista? Joskus myöhemmin kuulin lestadiolaisesta liikkeestä eroneen naisen mainitsevan hempeyden synnin. Siitä en ollut koskaan aiemmin kuullut. Tiedän äitini vanhempien olleen lestadiolaisia, mutta itse en heitä koskaan oppinut tuntemaan. Isoäitini menehtyi synnytykseen kauan ennen syntymääni. Isoisästäni muistan lähinnä hänen sydänkohtauksensa ja hautajaisensa. Äitini lauloi kirkkokuorossa, mutta uskonasioita ei kotona juurikaan käsitelty.

Etymologisen sanakirjan mukaan hempeys : 1) ’heikkous, kevytmielisyys’; 2) ’kiivaus, vallattomuus’; 3) ’uteliaisuus’; 4) ’(liika) lempeys, velttous’. Toisaalta hempeä: suloinen, kaunis, herkkä, viehkeä, vieno (kielitoimiston sanakirja). Synti uskonnollisena terminä voi viitata hairahdukseen, jumalanvastaisuuteen tai rikkomukseen. Käsittääkseni lestadiolaisuuteen viittaavana terminä hempeys voi viitata avoimeen asennoitumiseen muita uskontoja ja synnillisiä tekoja/ajatuksia kohtaan. Hmmm… Mitä sinä äitipolo oikein mietit?

Jokin käytöksessäni oli herättänyt muistoja jostain äitini elämänkaareen kuuluvasta. Jostain, jota en osannut tulkita tai paikantaa hänen persoonaansa. Kuinka vähän äitini ajatusmaailmasta ja tunnemuistoista tiedänkään. Nyt on liian myöhäistä niistä tiedustella. Mikä hempeästä tekee lempeää paheksuttavampaa? Lempeä: hyväntahtoinen, suopea, sävyisä, leppoisa, lauhkea, anteeksiantava, hellä, hellävarainen, ystävällinen (emt.). Toinen isoäideistäni oli lempeydestään tunnettu, näin olen kuullut. Häntäkään en ehtinyt oppia tuntemaan. Kannanko silti psykososiaalisessa perimässäni sekä lempeyden lahjaa että hempeyden syntiä? Miten ne minussa näkyvät ja kuuluvat?

Millä tavoin sinä olet viime aikoina oppinut uutta läheisistäsi ja/tai itsestäsi?